E-kontakti kokemuksia: Se oikea löytyi vierailulla profiilissa

Se oikea löytyi vierelle E-kontakti.fistä Niinalla ja Artolla.

Se oikea löytyi vierelle E-kontakti.fistä Niinalla ja Artolla.

Kun uudellamaalla asuvat Niina ja Arto löysivät toisensa vuosikymmenen alussa E-kontakti.fistä, tuntui siltä kuin palapelin palat olisivat loksahtaneet yhteen.

Niina kertoo parin suhteen alusta:

”Kävin katsomassa Arton profiilia, jonka jälkeen Arto lähetti Avainpyynnön samana iltana. Seuraavana päivänä aloitimme viestittelyt; pitkiä viestejä puolin toisin, jotka pikkuhiljaa vaihtuivat pitkiin puheluihin. Ensimmäinen puhelu kesti 3 tuntia ja seuraava ”lyhyt puhelu” kesti vajaan tunnin.

Meillä juttu luisti heti ensimmäisistä viesteistä alkaen ja tunsimme, että palapelin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Molemmat olemme olleet liian kilttejä aikaisemmissa suhteissamme ja nyt tuntui siltä, että kaksi kilttiä ihmistä olivat löytäneet toisensa, kaksi samanlaista sielua.

Ensitreffeille Arto tuli minun luokse, sille tielle jäimme ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä joka päivä ja yö. Jo heti ensimmäisistä treffeistä alkaen meillä on ollut hauskaa keskenämme, huumorintaju on aivan samanlaista ja ajatusmaailmakin kulkee samoja ratoja.

Ymmärrämme toisiamme jo muutamasta sanasta … ja usein täydennämmekin toistemme lauseita tai ajattelemme samoja asioita samaan aikaan.

”Tältäkö tuntuu kun löytää Sen Oikean”

Vietimme viikonloppua Tallinnassa talvella 2011 kun Arto kosi Minua. Kihlajaispäiväksi sovittiin 11.2.2011 ja samana päivänä muutin virallisesti Arton luokse asumaan. Sormukset ostettiin Ystävänpäivänä.

Jokainen päivämme on täynnä keskusteluja, naurua ja hellyydenosoituksia. Kaikki viesteissä mainitut lupaukset läheisyydestä ja rakkauden osoituksista on toteutunut moninkertaisesti.

Jenni Vartiaisen ”Duran Duran” on suhteemme tunnusbiisi: ”Tältäkö se tuntuu, kun löytää sen oikean?”

Lue lisää E-kontakti kokemuksia.

Oletko sinä tavannut elämäsi rakkauden sivustomme kautta? Kerro tarinasi meille, maksamme julkaistuista jutuista palkkion. 

(Visited 885 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*