Paula muistaa aina Tuomaksen kommentin ajalta, jolloin parisuhde oli juuri alkanut: ”Tällä tavalla kun menisi seuraavat 50 vuotta”. Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että yhteistä onnea on edessä roppakaupalla tulevaisuuteen.
Tuomas ja Paula löysivät toisensa E-kontakti.fi -sivustolla viime heinäkuussa. Miehen ensimmäinen kysymys Paulalle lähettämässään viestissä oli, millainen on hyvä parisuhde.
Paulan mielestä tärkeintä on se, että on yhteistä aikaa, mutta kummallakin myös omia harrastuksia ja omaa tilaa. Mies oli samaa mieltä.
– Pidin siitä, että myös hänellä tuntui olevan paljon harrastuksia ja luottamustehtäviä, kuten itsellänikin.
Yhteiset kiinnostuksen kohteet helpottavat toisen tilanteiden ymmärtämistä. Esimerkiksi sen, että sovituista kokouksista ei noin vain voi jäädä pois. Paula, 25, tekee 2-vuorotyötä sairaanhoitajana kiertävässä kotihoidossa. Välillä töitä on myös viikonloppuisin. Hän toimii ammattiosaston hallituksessa sekä Diabetesliiton jäsenyhdistyksessä. Tuomas, 32, on maanviljelijä ja koneurakoitsija. Mies on mukana useamman yleishyödyllisen yhdistyksen hallituksessa.
Maalaiselämä yhdisti
Paulalle kumppanin halu perheen perustamiseen oli myös olennainen kriteeri. Tuomas täytti edellytykset, mutta nuorta naista mietitytti, kun mies ilmoitti E-kontaktin profiilissaan olevansa maatalousyrittäjä ja hakevansa itselleen emäntää. Paulan vanhemmilla on nimittäin myös oma maatila eikä ajatus toisen tilan emännäksi siirtymisestä houkutellut.
Tuomaksen mielestä yksi paria yhdistävä tekijä oli kummankin käsitys ja kokemus maalaiselämästä.
Viestittely E-kontaktissa jatkui tiiviinä parisen viikkoa. Elokuun alussa Paula kuitenkin tutustui toiseen kiinnostavan tuntuiseen kumppanikandidaattiin, ja lopetti viestittelyn Tuomaksen kanssa. Tämän miehen kanssa kemiat eivät kuitenkaan kolahtaneet, joten Paula rohkaistui ottamaan taas yhteyttä ja kysymään, josko Tuomasta vielä kiinnostaisi tavata. Kyllä kiinnosti.
Ensimmäistä kertaa tavattiin huolto-asemalla kahvien kera elokuun lopulla. Ensitreffit kestivät kaksi tuntia ja juttua riitti: perheistä, harrastuksista, tähän astisista elämänkokemuksista …
Paulalle tärkeitä olivat tupakoimattomuus, korkeintaan kohtuullinen alkoholin käyttö ja evankelis-luterilainen usko. Hän on pitkään laulanut seurakunnan kuoroissa, joten esimerkiksi kirkolliset juhlapyhät vaikuttavat konkreettisesti elämään.
– On tärkeää, että myös kumppanin elämässä uskolla on jokin merkitys, jotta hän ymmärtää harrastustani ja voisi mahdollisesti itsekin joskus tulla kuuntelemaan esiintymisiämme.
Tanssi-innostus löytyi heti yhteiseksi harrastukseksi. Seuraavat treffit sovittiinkin tutun tanssilavan syyskauden avajaistansseihin parin viikon päähän.
– Tuomaksen lähtöhalaus oli kunnon rutistus, josta välittyi kiintymystä.
Varovainen aloitus parisuhteelle
Pariskunta huomasi, että kaksi viikkoa on liian pitkä odotusaika seuraavaan tapaamiseen. Kun Paulalla oli kesälomaakin jäljellä, hän ehdotti vierailua Tuomaksen kotipaikkakunnalle Tammelaan. Pari söi lounasta Tuomaksen kodin läheisellä huoltoasemalla ja ”jatkoille” mentiin miehen luo kahville. Alkoi tuntua, että yhdistäviä asioita on paljon. Tapailut jatkuivat mukavissa merkeissä, mutta varovaisesti. Kummallakin oli karuja kokemuksia edellisistä suhteista eikä intoa rynnätä suin päin suhteeseen.
Seuraavaksi tavattiin Paulan kotona Vihdissä. Vierailu jäi Tuomaksen työkiireitten vuoksi lyhyeksi, mutta parin päivän päästä tavattiin jo ajan kanssa.
– Tuomas totesi, että ”Tällä tavalla kun menisi seuraavat 50 vuotta.” Nämä sanat muistan aina!
Tapaamisten jatkuessa löytyi lisää yhdistäviä asioita. Liikuntaharrastukset – lenkkeily ja uiminen. Molemmat ovat rauhallisia ja tasaisia; kumpikaan ei vähästä hermostu. Karaokeakin on yhdessä tullut laulettua.
Nykyisin pariskunta tapaa toisiaan muutamia kertoja viikossa ajellen vuorotellen Tammela-Vihti väliä. Toisen vanhemmillekin on jo esittäydytty ja muutenkin tutustuttu toisen elämään. Kiirettä minnekään ei ole.
– Olemme ajatelleet, että yhteen muutto voisi olla ajankohtainen aikaisintaan vuoden kuluttua, Muistakin elämään liittyvistä muutoksista on keskusteltu, kuten milloin olisi aika perheen perustamiselle. Mutta hiljaa hyvä tulee. Nyt on hyvä näin.
***
Lue lisää tositarinoita E-kontakti.fissä tavanneista ihmisistä: E-kontakti kokemuksia.
Oletko sinä tavannut elämäsi rakkauden sivustomme kautta? Kerro tarinasi meille, maksamme julkaistuista jutuista palkkion.
Deitti tai tosirakkaus löytyy netistä helpoiten: kirjaudu ja aloita rakkaustarinasi jo tänään!