E-kontakti kokemuksia: Sielulleni löytyi kumppani

Hennalle ja Vesalle löytyi kumppani E-kontakti.fi-nettitreffipalvelusta.

Hennalle ja Vesalle löytyi kumppani E-kontakti.fi-nettitreffipalvelusta.

Varsinaissuomalaisille Hennalle ja Vesalle se oikea kumppani löytyi nettitreffipalvelu E-kontaktista: kaikki lähti sivustolla lähetetystä flirtistä.

Henna kertoo suhteesta:

”Olimme molemmat kokeilumielellä. Kaverini ehdotti minulle että laittaisin profiilin E-kontakti.fihin. No, mietin että voihan sitä kokeilla vaikka nettideittailusta on ollut huonoja kokemuksia.

Vesa oli useamman kerran käynyt profiilissani laittamassa flirttiä, ja kysellyt kuulumisia. Vastasin hänelle aina kun ehdin. Hän vaikutti todella mielenkiintoiselta, ja kiltiltä ihmiseltä. Ajattelin, että hänessä on jotain, ja haluaisin oikeasti tutustua häneen.

Vesa oli myös ajatellut samoin, että minussa on jotain salaperäistä ja kiinnostavaa, että tähän naiseen hän haluaa tutustua oikeasti.

Kirjoittelimme siellä viestejä toisillemme, ja uskalsin hänelle antaa puhelinnumeroni, ja Vesa laittoi omansa sähköpostiini. Siitä alkoi meidän tarinamme 🙂

Menimme kahville eräänä sunnuntaina ja voin vannoa että minua jännitti. Kahvit sujuivat mukavasti, ja juteltiin normaaleja arkipäivän asioista. Vesa tiesi jo ennestään että minulla on tytär, hieman muutakin pohjatietoa oli. Meillä synkkasi heti, ja sen huomasi. Vesa sanoi että haluaa tavata jatkossakin, ja kysyi minulta että olenko samaa mieltä? Sanoin että ilman muuta.

Lähdin hyvillä mielin kotiin, ja kirjoittelimme tekstareita, ja aloimme tapailemaan toisiamme useammin. Kyllä tunsimme vetoa heti toisiimme, mutta rakkaudesta ei uskallettu puhua mitään… Pikkuhiljaa ajan kanssa.

Meidän tapaamisemme ja se että oikea kumppani löytyi oli meidän mielestämme kohtalo. Olemme sielunkumppaneita. Meillä toimii kaikki asiat, olemme kiinnostuneita samoista asioista, musiikki ja laulaminen yhdistää meitä. Ehkä jossain vaiheessa muutamme yhteen, mutta emme pidä mitään kiirettä. Ei hoppu hyväksi, niin kuin monesti sanotaan!

Olemme rakastuneita ja onnellisia.”

Lue lisää E-kontakti kokemuksia.

Oletko sinä tavannut elämäsi rakkauden sivustomme kautta? Kerro tarinasi meille, maksamme julkaistuista jutuista palkkion. 

(Visited 3 660 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

1 kommenttia:

  1. Moi!
    Onko teillä vielä ns. papukaija-rintamerkit käytössä? Olen antanut palautetta aiemmin, 10/2016. Em loukkaavaa katerioimista, sillä kun kuva > teksti voi olla Nolla! _Voi olla toistekinpäin, ainakin heidän, joiden kanssa aikoinaan kirjoittelin….._Sokkotreffeillä olivat mukavempia._En kirjoita vasten kuvaa huvikseni, minulla identt. kaksoissisko ja nyt sama paikkakuntakin: En mitenkään tämmöisillä sivuilla, enkä muutenkaann, siskoani, oman kuvani kera sotkisi näihin kuvioihin. (Olen hyvin säilynyt, nuorena mannekiini, kertanäkymällä mieliin painuva ns hyvännäköinen persoona / kokonaisuus, ym. > Kokonaisuus! )_ Toistan: kuvattomilla monet syyt! _Älkää halveeratko kuvattomia! _Minulle ei mitenkään sytyttänyt kuvat miehistä aurinko-/tms paikoilla, virassa, hämyssä, epäaitous jne. _Todellakin toivon kaikille parasta = 1:4000,00. _Kovin ahkerasti täytyisi sivuilla käydä. _”Suomalaiset kumppanihakukoneet tyssäävät, kunhan tässä kehitellään oikein mukavaa erilaista…… _luonnikkaita arkipäivän kohtaamisia, reissuja jne.

    _almamedia tietänee kaiken, ainakin miltei kaiken….