Etsitkö uutta rakkautta? Näin voit tavata muita sinkkuja Helsingissä

Moni kaipaa kumppania jakamaan arjen, mutta uusien ihmisten tapaaminen voi olla haastavaa. Katso vinkit, miten voit tavata muita sinkkuja Helsingissä!

Helsingissä on määrällisesti eniten yksinasuvia Suomessa. Osa sinkuista on täysin tyytyväisiä elämäänsä omillaan, mutta moni sinkku kaipaa parisuhdetta ja perhettä. Väestöliiton mukaan erityisesti eronneet ja leskeytyneet nauttivat sinkkuudesta vähemmän kuin ne, jotka ovat pidempään eläneet yksin.

Arjen keskellä voi uusien ihmisten ja mahdollisen uuden kumppaninen tapaaminen vaikuttaa haastavalta eikä välttämättä tule mieleen, mistä etsiminen kannattaisi aloittaa. Vaikka Helsingissä on paljon sinkkuja, on kaupungissa myös valtavasti mahdollisuuksia löytää uusi kumppani elämäänsä.

Deittailu on muuttunut suuresti netin ja sen tarjoamien deittipalveluiden myötä. Deittipalveluillekin kannattaa antaa mahdollisuus, mutta uusia ihmisiä voi tavata myös kasvokkain oman aktiviisuuden ja rohkeuden avulla. Lue alta viisi vinkkiä, miten voit tavata sinkkuja Helsingissä ja löytää rakkauden taas elämääsi!

1. Aloita uusi harrastus

Oletko pitkään halunnut kokeille uutta urheilulajia tai vaikkapa oppia uuden kielen alkeet? Harrastusten kautta on helppo tavata samanhenkisiä ihmisiä. Lisäämällä omaan arkeen tekemistä ja tapahtumia on myös todennäköisempää tutustua uusiin ihmisiin kuin kotisohvalta käsin.

Helsingissä on runsaasti vaihtoehtoja uuden harrastuksen aloittamiseen. Helsingin työväenopiston tarjontaan kuuluu tuhansia kursseja, joilla pääsee esimerkiksi opiskelemaan laajaa valikoimaa eri kieliä, kokkaamaan kotimaisia ja kansainvälisiä herkkuja tai hiomaan omia käsityötaitoja. Jos et keksi mitään erikoisempaa harrastusta, on myös perinteinen kuntosali mainio vaihtoehto. Harrastukseksi voi aloittaa myös vapaaehtoistyön vaikka nuorten, vanhusten tai eläinten avuksi.

2. Kokeile nettideittailua

Jos haluat aloittaa uusiin ihmisiin tutustumisen kotisohvalta käsin, kokeile rohkeasti nettideittailua! Vaikka nettideittailu arveluttaisi etkä ole varma löytyykö sitä kautta haaveilemaasi suhdetta, kannattaa sille antaa mahdollisuus. Sopiva kumppanin tulee todennäköisemmin vastaan deittipalvelussa, jota käyttävät samaan ikäryhmään kuuluvat ja muuten samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset.

Esimerkiksi E-kontakti on kotimainen ja luotettava treffisivusto, johon on luotu jo yli 350 000 treffiprofiilia. Sopivaa kumppania voi etsiä rajaamalla paikkakunnaksi Helsingin. Jos haluat lukea lisää eri deittisovelluksista, tästä löydät esittelyt kolmesta suosituista palvelusta.

3. Uskaltaudu Helsingin yöelämään

Moni on kohdannut tulevan kumppaninsa ensi kertaa baarissa, joten mikset kokeilisi kohdata ihmisiä kasvokkain Helsingin yöelämässä. Helsingissä on monia viihtyisiä baareja ja pubeja, joissa voi viettää iltaa rennosti ja samalla tavata uusia ihmisiä. Harva haluaa lähteä yksin viettämään baari-iltaa, joten pyydä mukaasi joku ystävä tai kerää kasaan kaveriporukka. Joukossa on helpompi uskaltautua juttusille myös seurueen ulkopuolisten ihmisten kanssa.

Helsingin baaritarjonnasta löytyy varmasti sopiva vaihtoehto jokaiselle. Oluen ystävä voi suunnata vaikkapa Oluthuone Kaislaan ja Grotesk Cocktailbarissa viihtyy laadukkaita cocktaileja arvostava. Yksi Helsingin yöelämän klassikoista on Mummotunneli eli Wanha Kauppakuja, jossa on useiden ravintoloiden terassit.

4. Osallistu sinkuille suunnattuihin tapahtumiin

Helsingissä järjestetään sinkkutapahtumia aina kahvihetkistä kävelylenkkeihin ja sinkkubileisiin. Tapahtumia järjestävät esimerkiksi eri organisaatiot, yritykset ja jopa yksittäiset ihmiset.

Sopivan tapahtuman puuttuessa, voi myös itse rohkeasti kokeilla järjestää sinkkutapahtumaa ja kerätä kiinnostavan porukan vaikkapa illanviettoon tai jonkin hauskan aktiviteetin pariin.

5. Lähde sokkotreffeille tai pikadeiteille

Tuntuvatko sokkotreffit tai pikadeittailu vierailta ajatuksilta? Molemmat ovat mainio tilaisuus tavata uusia ihmisiä ennakkoluulottomasti. Jos jännität aivan vieraan ihmisen kanssa ulos lähtemistä, voit kysyä ystäväpiiristäsi tuntisivatko he sinulle sopivaa treffiseuraa sokkotreffeille.

Pikadeittailutilaisuuksia järjestävät Helsingissä eri tahot, kuten Helsingin seurakunta. Pikadeiteillä tapaa yhdellä kertaa paljon eri ihmisiä, sillä pikadeittailun ideana jutella mahdollisimman monen deittailijan kanssa. Mikset siis lähtisi rohkeasti kokeilemaan, sillä koskaan ei voi tietää missä rakkaus odottaa!

Luo profiili E-kontaktiin jo tänään ja löydä sinkkuja paikkakunnaltasi!

(Visited 3 003 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*