Löydä sinulle sopivin deittisovellus – esittelyssä kolme suosittua vaihtoehtoa

Mielessä deittisovellus? Lue lisää ja löydä itsellesi sopivat parhaat deittisovellukset.

Mikä olisi sinulle paras deittisovellus?

Uuden kumppanin voi löytää helpommin, jos sovelluksen käyttäjät ovat myös saman henkisiä ja heillä on samanlaiset toiveet uudelle parisuhteelle. Paras deittisovellus määräytyy käyttäjän tarpeiden ja vaatimusten mukaan.

Deittisovellukset ovat mullistaneet deittailun viimeisen vuosikymmenen aikana ja verkosta löytyy valtava määrä erilaisia sovelluksia ja sivustoja, jotka tarjoavat apua sen oikean etsinnässä.

Ilmaiset deittisovellukset ovat suosittuja kaikille käyttäjille. Suuren tarjonnan keskellä voi olla hankala arvuutella, missä unelmien kumppani voisi tulla vastaan. Esimerkiksi Väestöliiton sivuilla kerrotaan deittiuupumuksesta, sillä moni rakkautta etsivä käyttää jatkuvasti paljon aikaa eri sovelluksissa jutellen ja treffejä sopien. Matkalla saattaa tulla vastaan myös pettymyksiä, mikä koettelee omaa uskoa parisuhteen löytymiseen.

E-kontaktin vuonna 2018 toteuttaman kyselyn mukaan, kun kyseessä on deittisovellus, valintaan vaikuttavat erityisesti palvelun hinta ja sen helppokäyttöisyys sekä käyttäjien määrä.

Todennäköisimmin sopiva kumppani ja uusi parisuhde löytyy treffisivustolta, jossa muut deittailijat toivovat suhteelta ja kumppanilta samanlaisia asioita. Jos kaipaat apua, mikä olisi paras deittisovellus sinulle, alta löydät esittelyt kolmesta tunnetusta palvelusta.

Tinder

Tinder on yksi maailman tunnetuimmista deittisovelluksista. Sovellus perustettiin vuonna 2012 Kaliforniassa ja nykyään sitä käytetään jo yli 190 maassa.

Tinderin toiminta perustuu mobiililaitteen paikannustoimintoon eli se etsii käyttäjille sopia kumppaneita alueelta, jonka laajuuden käyttäjä pääsee itse määrittämään. Voit myös rajata sovelluksen ehdottamia profiileja esimerkiksi iän perusteella.

Tärkeimmässä roolissa jokaisen käyttäjän profiilissa ovat lisätyt kuvat, sillä muut Tinder-käyttäjät tekevät päätöksensä pitkälti niiden perusteella. Tinderiä onkin joskus kritisoitu sen ulkonäkökeskeisyydestä. Kuvien yhteyteen voi lisätä myös pienen tekstin itsestään.

Kyseessä on ilmainen deittisovellus, mutta se vaatii palveluun rekisteröitymisen puhelinnumerolla tai Facebook-tunnuksilla. Sovellukseen voi myös halutessaan yhdistää sosiaalisen median tilin. Ahkerimmat käyttäjät voivat hankkia myös maksullisen Tinder Plus -version, jossa käyttöönsä saa lisätoimintoja.

Tinder on suosittu erityisesti nuorien ja nuorten aikuisten keskuudessa, minkä vuoksi se ei välttämättä ole toimivin vaihtoehto esimerkiksi keski-ikäisille ja sitä vanhemmille deittailijoille.

Happy Pancake

Pohjoismainen deittipalvelu HappyPancake perustettiin vuonna 2007, ja sivusto on suosittu erityisesti Ruotsissa. HappyPancake auttaa deittailijoita kumppanin etsinnässä myös Suomessa, mutta tarkkoja lukuja palvelun tehdyistä suomalaisista profiileista ei ole tiedossa.

Palvelulla on käyttäjiä eri ikäryhmissä. Aktiivisimpia käyttäjiä ovat nuoret aikuiset, joiden ikä on noin 26–35-vuotta ja suurin osa palvelussa deittailevista sopii 25–45-vuotiaiden ikähaarukkaan.

HappyPancake-palvelun käyttäminen on ilmaista aina profiilin perustamisesta kaikkien toimintojen käyttämiseen. Palvelu rahoittaakin toimintansa ensisijaisesti mainoksilla.

Deittipalvelua voi käyttää joko mobiiliapplikaation tai nettiselaimen kautta. Myös HappyPancaken profiilissa voi määrittää miltä alueelta ja minkä ikäisiä kumppaniehdotuksia haluaa nähdä.

E-kontakti

E-kontakti on kotimainen treffisivusto, joka perustettiin vuonna 2009. Palvelu kuuluu Suomen suosituimpiin treffisivustoihin ja tähän mennessä E-kontaktiin on luotu jo yli 350 000 treffiprofiilia.

Palvelu on suosittu eri ikäryhmien keskuudessa, joten uusien kiinnostavien ihmisten tapaaminen on mahdollista minkä ikäisenä tahansa. Vuonna 2019 innokkaimmin uusia profiileja loivat 45¬–54-vuotiaat. Jos Tinder ja HappyPancake ovat erityisesti nuorten aikuisten suosiossa, sopii E-kontakti myös tätä vanhemmille rakkauden etsijöille ja olisi täten potentiaalinen vaihtoehto mistä keski-ikäinen löytää kumppanin.

Suomalainen deittisovellus tarjoaa rekisteröitymisen ja oman profiilin luomisen täysin ilmaiseksi, mutta tekemällä jäsentilauksen E-kontaktin käyttäjät pääsevät kokeilemaan erilaisia lisätoimintoja, kuten ottamaan yhteyttä sivuston muihin sinkkuihin.

Sopivia kumppaneita voi E-kontaktissa etsiä esimerkiksi iän ja paikkakunnan perusteella. Palvelun Sinulle sopiva -ominaisuus varmistaa, ettei yksikään kiinnostava profiili mene ohi, sillä uusia ehdotuksia saa halutessaan vaikka joka päivä.

E-kontakti haluaa luoda käyttäjilleen turvallisen deittailuympäristön, jossa rakkauden etsiminen on helppoa. Kaikki luodut profiilit tarkistetaan ennen kuin ne pääsevät palvelussa julki, jotta huijariprofiilit ja epämiellyttävä sisältö saadaan pidettyä poissa.

E-kontaktilla on myös suomenkielinen asiakaspalvelu, joka on avoinna päivittäin. Asiakaspalveluun voi olla yhteydessä palveluun ja sen käyttöön liittyvissä kysymyksissä, ja viesteihin vastataan aina päivän sisällä.

Jos nyt on aika löytää elämääsi uusi rakkaus tai muuten tärkeä ihminen, kokeile E-kontaktia rohkeasti jo tänään!

(Visited 12 385 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*