Viisi ideaa ensitreffeille – näin onnistut ensimmäisellä tapaamisella

Mitä tehdä, jos verkossa on löytänyt kiinnostavan henkilön, ja edessä ovat ensitreffit? Lue viisi ideaa treffeille ja suunnittele onnistunut ensitapaaminen!

Onnistuneiden treffien suunnittelu voi tuntua haastavalta erityisesti, jos kyseessä ovat ensitreffit. Ensimmäisillä treffeillä auttaa, jos keksit ehdottaa jotakin, mistä pidät itse. Mielekkään tekemisen lisäksi tapaamallasi ihmisellä on tilaisuus tutustua sinuun niiden asioiden kautta, joista pidät.
Verkkodeittailua käsittelevän Digideiteillä-kirjan kirjoittanut Mari Koistinen suosittelee ensimmäisiksi treffeiksi tapaamista, joka on suhteellisen lyhyt. Jos tapaat henkilön ensimmäistä kertaa, eivätkä kemiat kohtaakaan, tilanteesta on hyvä päästä pois hienovaraisesti ja pahoittamatta toisen mieltä.¬
Jos treffit sujuvat hyvin, niitä voi aina pidentää. Lue viisi vinkkiä ensitapaamiselle ja valitse itsellesi paras!

1. Yhdessä ulkoilu tai lajikokeilu

Harrastatko jotakin urheilulajia, josta pidät valtavasti? Sen esitteleminen mahdolliselle tulevalle kumppanille on sekä hauskaa että hyödyllistä, sillä tapaamasi ihminen oppii tuntemaan sinut paremmin. Kumppanistasi ei välttämättä tule intohimoinen lajin harrastaja, mutta hän ainakin tietää, mikä saa sinut syttymään.
Jos et harrasta mitään lajia, voitte yhdessä kokeilla jotakin uutta. Oletko aina halunnut alkaa tanssia, mutta se vaatisi parin? Ehdota kumppanillesi ensitreffejä vaikkapa tanssilavalla. Talvisin myös luisteleminen on hyvä ensitreffien ajanviete.
Jos lajikokeilu tuntuu haastavalta järjestettävältä, jo pelkkä ulkona reippailu riittää onnistuneisiin ensitreffeihin. Ensitreffien jännitys helpottuu liikkumalla, ja kävellessä on helpompi tutustua kumppaniin. Kävellessä myös lyhyet hiljaisuudet ovat luontevampia kuin kahvilan pöydän ääressä.

2. Kokkaus tai ravintola

Jos olet tutustunut kumppaniisi hyvin jo verkossa ja haluat kutsua tämän kotiisi, voit ehdottaa yhdessä tehtyä illallista. Ruoka, jonka molemmat ovat tehneet, maistuu paremmalta ja tarjoaa mahdollisuuden jutella samalla.
Jos kumppanisi ei ole erityisen innostunut ruoanlaitosta, muista, että kaikkien ei tarvitse olla – viinin valitseminen ja pöydän kattaminenkin riittävät yhteiseen illalliseen. Jos koet olevasi hyvä kokki, voit raivata tiesi toisen sydämeen vatsan kautta.
Muista kuitenkin, että jos et ole varma henkilöstä, treffejä ei kannata järjestää paikkaan, jossa niitä ei välttämättä voi päättää parissa tunnissa. Harkitse siis kahdesti, kutsutko uuden tuttavuuden kotiisi.
Hyvä vaihtoehto kotona kokatulle aterialle voi hyvin olla suosikkiravintolasi. Jos treffit ravintolassa onnistuvat, seuraavalla kerralla voit jo kutsua kumppanin kotiin aterioimaan.

3. Teatteriin, konserttiin tai elokuviin

Jos pidätte molemmat kulttuurista, lähtekää yhdessä teatteriin, konserttiin tai elokuviin. Sopivan esityksen tai konsertin valitseminen lähentää – tai ainakin tekee selväksi, jos kumppanillasi on hyvin erilainen maku. Erilaiset mieltymykset eivät välttämättä hidasta tahtia, jos et ole niissä ehdoton.
Yhdessä koettu kulttuuri tarjoaa myös helpon aiheen jutella. Jos elokuvissa käyminen tuntuu luontevalta, voitte jatkaa teatterista kahvilaan juttelemaan elokuvan parhaista kohdista.

4. Kahville meneminen on klassikko

Tapaaminen kahvilassa on vanha klassikko, jota ei ole syytä aliarvioida vain sen takia, että joku muukin on keksinyt idean. Kahvila on helppo vaihtoehto tapaamiselle, jossa voitte jutella rauhassa kuuman kupillisen äärellä.
Harkitse kahvilaa erityisesti, jos on käynyt selväksi, että pidätte molemmat puhumisesta ja löydätte yhteistä juteltavaa. Kahvilatreffit on myös helppo päättää, jos yhteistä säveltä ei löydykään.
Kahvilan ei tarvitse olla tylsä tapaamispaikka – etsi erikoinen kahvila, jossa olet jo pitkään halunnut käydä. Helsingissä esimerkiksi merenrantakahvila Regatta on suosittu erikoisempi kahvila, ja Tampereella kahvit voi nauttia esimerkiksi Pyynikin näkötornissa. Turussa treffit voi järjestää vaikkapa jokilaivoille.
Jos olette molemmat ulkoilmaihmisiä, pakatkaa mukaan termospullo ja lähtekää kahville ulos.

5. Järjestä tuplatreffit tai ryhmätreffit

Jännittääkö ensimmäinen tapaamiskerta? Jos joku tuttavasi on samassa tilanteessa tai tunnet luontevan tuttavapariskunnan, pyydä ystävä mukaan treffeille. Muista varmistaa, että myös treffikumppanisi kannattaa ideaa ja ehdota, että hänkin pyytäisi tuttavansa mukaan.
Tutussa seurassa ensitreffien jännitystä voi lieventää, ja kiusalliset hiljaisuudet jäävät todennäköisemmin minimiin, kun keskustelijoita on useampi. Saat myös tarvittaessa puolueettoman ystävän mielipiteen siitä, onko treffikumppanisi sinulle sopiva – lopullisen päätöksen pääset kuitenkin tekemään itse!

Treffiseuraa vailla? Rekisteröidy ilmaiseksi E-kontaktiin tästä!

(Visited 2 692 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*