Nettideitti: 5 vinkkiä hyvään ensimmäiseen viestiin

Nettideitti toimii kuten muukin viestintä: ensivaikutuksella on väliä.

Nettideitti toimii kuten muukin viestintä: ensivaikutuksella on suuri merkitys.

Meiltä E-kontakti.fistä kaivataan usein ohjeita siihen, mikä on paras tapa lähestyä toista deittisivustolla. Nettideitti E-kontakti.fi tarjoaa paljon muitakin tapoja ottaa ensiaskelia toisen jäsenen suuntaan, kuten flirtin, suosikiksi nimeämisen, kuva-albumin avaimen pyytämisen ja muut, mutta paras tapa on ehdottomasti kirjoittaa viesti.

Nettideitti tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua potentiaaliseen deittikumppaniin ennen tapaamista. Annankin seuraavassa mielestäni viisi parasta vinkkiä hauska, leppoisan ja ilmeikkään aloitusviestin kirjoittamiseen.

1. Viestin tulee olla viesti, ei yksi sana
Usein E-kontakti.fissäkin näkee sellaisia lähentymisiä että ensimmäinen viesti toiselle on yksi lause ja pahimmassa tapauksessa vain yksi sana, ”kiinnostaako?”.
Hyvän aloitusviestin ei pidä olla novelli, mutta jos lähdetään liikkeelle siitä, että siinä olisi vaikkapa viisi erilaista virkettä + allekirjoitus.
Yhteensä siis muutamia satoja merkkejä, muutama rivillinen tekstiä. Lue lisää täältä!

2. Aloita ystävällisellä tervehdyksellä
Aloita viestisi nettideitissä mukavalla huudahduksella tai tervehdyksellä. Tämä unohtuu aivan liian usein suomalaisilta, aivan normaali ”Hei nimimerkki XXXX, päätin kirjoitella sinulle kun profiilitekstisi oli niin mielenkiintoinen” on miellyttävä lähestymistapa niin naisille kuin miehille.

3. Kysy jotain, saat varmemmin vastauksen
Nettideitti mahdollistaa itselle tärkeiden asioiden selvittämisen ennen varsinaista tapaamista. Kysy viestissäsi kysymys, joku muu kuin ”kiinnostaako?” 😀 Kysy vaikka harrastusten ja mielenkiinnonkohteiden, asuinpaikan tai muun perusteella: ”Näen että harrastat elokuvia, mikä on lempileffasi?” tai ”Asutko aivan tuon tai tämän kaupungin keskustassa vai lähiössä?”. Voit toki kysyä myös mitä tahansa ajankohtaista: ”Joko Oulussa on ensilumi maassa?”.

Ole tietenkin tarkkana, ettet ala mollaamaan toisen harrastuksia tai tapaa elää, tyyliin ”Et kai vaan mitään naisten hömppäromaaneita lue ja Salkkareita katso?”. tai kerro omasta elämäntyylistäsi liian tiukkaan sävyyn ”Inhoan televisionkatselua”. Tämänkin voi kääntää positiiviseksi: ”Viihdyn mieluummin aktiivisesti ulkona kuin sohvalla”.

4. Kerro miksi kiinnostuit
Vaikka sinun ei pidä mitään tutkielmaa tehdä tai novellia kirjoittaa, katso sen verran toisen profiilia läpi että löydät jonkun syyn jonka voit myös laittaa viestiin ylös.
”Kirjoitan nyt sinulle, koska kiinnitin ensin huomiota kauniiseen kuvaasi ja huomasin että harrastusmakummekin menee vielä yksiin” tai ”Etsin sinkkuja tältä lähialueeltani, ja oli ilo löytää sinun nimimerkkisi sieltä joukosta. Profiilisi mielenkiinnon kohteiden listauksen perusteella meillä voisi olla paljon juteltavaa.”

5. Älä tyrkytä itseäsi, äläkä yhteystietojasi
Annat itsestäsi toista kunnioittavan ja luotettavan kuvan kun et tyrkytä toiselle itseäsi liian voimakkaasti, etkä varsinkaan omia yhteystietojasi. Nettideitti mahdollistaa anonyymin viestittelyn siihen saakka kunnes molemmat ovat tosielämän kohtaamiseen valmiita.
Älä varsinkaan ehdota tapaamista ensimmäisessä viestissä.

Katso myös 50 plus deittailu E-kontaktissa

Mitä sinä lisäisit listaan mukaan? Voit kommentoida alla.

Romanttisin syysterveisin,
Heli Ruotsalainen
E-kontakti.fin tuotepäällikkö

PS. Muistathan vastata nettideittailua koskevaan kyselyymme tämän sivun oikeassa laidassa.

(Visited 17 318 times, 1 visits today)

Kommentoi

Voit kommentoida nimettömänä, kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

*

3 kommenttia:

  1. olen etsiämässä elämi miestä

  2. Päivitysilmoitus: Eikö juttu lähde luistamaan? Parhaat keskustelunaloitukset nettideitissä | E-kontakti.fi Blogi

  3. Päivitysilmoitus: TOP 10: Suosituimmat deittivinkit | E-kontakti.fi Blogi